Rajapinta
Rajapinta eli ohjelmointirajapinta (API, engl. application programmin interface) on standardin mukainen käytäntö tai yhtymäkohta, joka mahdollistaa integraation eri ohjelmistojen ja/tai laitteiden välillä. Toisin sanoen tietoja voidaan noutaa toisesta ohjelmasta toiseen ja päinvastoin. Rajapinnat auttavat siis prosessien automatisoinnissa.
Kun rajapinta tehdään ohjelmistoon, siirtyvän tiedon päivittäminen ja ylläpito on huomattavasti helpompaa kuin esimerkiksi perinteisenä tiedostona avatun datan. Rajapinnat varmistavat myös sen, että data on aina yhtä ajantasaista kuin tietojärjestelmässä oleva data.
Nykyään on tyypillisesti käytäntönä tehdä ohjelmistoihin valmiiksi rajapintoja, jotta mahdollinen ohjelmistojen yhdistäminen on helpompaa. Kaikissa vanhoissa ohjelmistoissa rajapintoja ei kuitenkaan ole. Niihin rajapintojen tekeminen saattaa olla hyvinkin työläs prosessi, eikä sitä välttämättä aina pysty tekemään lainkaan. Yrityksen kannattaakin ohjelmistoa hankkiessaan selvittää, onko ohjelmistolla valmiiksi rajapintoja. Vaikka niitä ei heti tarvittaisikaan, saattaa rajapinnoille tulle tulevaisuudessa käyttöä.
Kts. myös avoin rajapinta, integraatio